Siivousinspiraation salaisuudet: Näin kasvatat siivousmotivaatiotasi

Viimeksi päivitetty: 15.5.2024

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa Linkedinissä
Jaa Whatsapissa

Puhdas koti on ilo silmälle ja piristää mieltä. Ajatus imuroinnista ja kodin siivoamisesta ei kuitenkaan aina innosta. Siivous on tehtävä mistä ei loputtomiin voi laistaa, sillä tällä tavoin työmaa vain kerryttää itseään ja viivästely kostautuu nopeasti.

Siivousmotivaation puuttuessa näin silti helposti tapahtuu. Tästä saakin aikaan hyvän kierteen, kun työn määrä kasvaa, ei motivaatio ainakaan lisäänny!

Siivouslista

Paras motivaatio siivoukseen saattaakin löytyä hyvistä siivouslistoista! Listoja voi ostaa tai tehdä itse ottamalla mallia vaikkapa pinterestistä. Hyvä keino olisi tehdä siivouslistat, joihin kokoat viikttain, kuukausittain ja vuosittain siivottavat asiat. Näihin yksinkertaisesti jaottelet tehtävät, joita tulisi tehdä viikoittain, kuukausittain ja vuosittain.

Jaa siivoustehtävät viikottain, kuukausittain ja vuosittain tehtäviin

Viikkolistan siivoukselle voi tehdä esimerkiksi taulukkomuodossa niin, että ylhäällä lukee viikkonumerot ja vasemmassa laidassa lukee tehtävät. Viikkosiivouksen yhteydessä rastitat tuutuihin sitä myöstä kun olet tehtävän tehnyt. Kaikkie ei tule aina viikon aikana valmiiksi ja voit jatkaa seuraavalla viikolla siitä mihin edellisellä viikolla jäit. 

Samaan tyyliin voit tehdä muut edellä mainitut listat. Listojen avulla sinun ei tarvitse käyttää aikaa siihen, että tuskaisena mietit mistä aloittaisit urakan. Otat vain seuraavan asian listalta ja merkitset sen tehdyksi. Jokainen suoritettu kohta tuo onnistumisen tunteen ja lisää motivaatiotasi.

Listat helpottavat myös muiden perheenjäsenten osallistumista. Erityisen lisähyödyn pariskunnille saattaa tuoda kännykän sovellukseen tehty lista, joka päivittyy reaaliajassa. Näin molemmat tietävät missä ollaan menossa ja näkevät helposti mitä seuraavaksi voisi tehdä.

Mistä motivaatio siivoukseen

Kun siivoustyömaata on ehtinyt kertyä saattaa urakan aloitus tarvita muutakin kuin selvän suunnitelman. Omaa ajankäyttöä on hyvä miettiä ja suunnitella itselleen siihen myös palkinnoksi jotain mielekästä. Mikäli siivousurakka on paisunut isoksi, kannattaa se jakaa muutamaan osaan ja rajata kuinka paljon aikaa käytät siivoukseen viikossa. 

Rajoita käyttämäsi aika ja jätä aikaa levolle

Voit esimerkiksi suunnitella, että teet siivousurakan kolmena päivänä ja käytät tunnin illassa. Tällä tavoin sinulla on mahdollista suunnitella siivouspäivien illoille myös lepoa. Tällä tavoin saat urakan paremmin alulle eikä houkutus viivytellä asian kanssa ota valtaa.

Motivaation löytäminen

Monesti haasteellisinta on löytää motivaatio aloittaa työ. Kun olet tehnyt itsellesi yllämainitun siivouslistan voit luokitella tehtävät tärkeysjärjestyksen mukaan esimerkiksi näin: a (tärkeä, pitää ehdottomasti tehdä), b (olisi hyvä tehdä), c (teen mikäli ehdin/voi delegoida). Mikäli sinulle tulee useampi a-tehtävä voit vielä numeroida ne, tärkein numero 1 ja niin edespäin.

Lopuksi aloitat haastavimmasta tehtävästä jonka olet luokitellut a1. Kun saat tuon tärkeimmän pois alta saat heti intoa ja seuraavat tehtävät alkavat rullata kuin itsekseen!

Musiikin- tai äänikirjan kuuntelu tekee siivouksesta mukavampaa

Siivousmotivaatiota varten voit myös luoda hyvän tunnelman. Tee oma siivouslista käyttämääsi musiikkipalveluun tai käytä valmiita muiden luomia listoja. Myös äänikirja saattaa olla erinomainen motivaation luoja.

Hyvää kirjaa kuunnellessa siivous tulee tehtyä lähes tulkoon siinä sivussa kun jäät koukkuun kirjan juonteeseen. Kirjojen kuuntelu onkin usein mielekkäämpää samalla kun puuhastelee jotain mikä ei varsinaisesti vaadi ajatustyötä.

Siivouskaappi järjestykseen

Siivousta aloittaessasi menet aika pian siivouskaapille hakemaan tarvikkeita. Siivousmotivaatio laskee heti alkuunsa mikäli siivouskaappi on todella epäjärjestyksessä. Et ehkä löydä etsimääsi ja tuskastunut.

Ehkä tavaroita on vain vaikea saada ulos kaapista ilman, että koko kaapin sisältö tulee mukana. Voi siis olla jopa hyvä aloittaa siitä, että järjestät siivouskaapin.

Hyvät siivousvälineet

Hyvillä siivousvälineillä on mukava ja vaivaton siivota. Säännöllisesti huolletut varusteet, kuten imuri, toimii hyvin ja nopeuttaa näin ollen siivousta. Siivousliinoja ja pesuaineita on myös hyvä olla muutamaa erilaista siivous kohteesta riippuen.

Hyvillä tuotteilla saat helposti kiiltävää jälkeä, ilman, että sinun tarvitsee käyttää voimia tai aikaa pinttyneiden tahrojen poistoon.

Pieni paine

Usein työtahtia ja motivaatiota lisää se, että työlle on aikaraja. Etenkin siivouksen suhteen motivaatiota lisää myös kovasti se, että omasta kodistaan haluaisi näyttää parhaat puolet ystävilleen.

Hyvä keino saada työ suoritettua loppuun olisikin se, että sovit ystävän kanssa treffit luoksesi muutaman päivän päähän tai ehkä jo samalle illalle. Tämä estää tehokkaasti sen, että aivosi siirtää tehtävää hamaan tulevaisuuteen keksimällä jatkuvasti jotain mukavampaa tekemistä!

Piditko artikkelista? Jaa ystävälle!

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa Linkedinissä
Jaa Whatsapissa

Piditko artikkelista? Jaa ystävälle!

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa Linkedinissä
Jaa Whatsapissa